Projekt

Miksi miehet aina Espanjasta Ruotsiin asti alkoivat ajella hiuksiaan ja käyttää peruukkeja 1600-luvun puolessa välissä? Miksi Eurooppalaiset naiset saman vuosisadan lopussa pitivät tärkeänä alkaa käyttää naamioita ja peittää kasvonsa julkisilla paikoilla? Mitä taloudellisia ja sosiaalisia seurauksia oli rusettien ja muiden asusteiden valmistukseen käytettyjen koneiden nopealla yleistymisellä?

HERA:n rahoittamassa projektissa otetaan muoti vakavasti, ja kysytään yksinkertainen kysymys: miten ja miksi jotkut muotituotteet, kuten esimerkiksi peruukit, uudet tekstiilikankaat, rusetit, röyhelökaulukset ja pitsit, löivät itsensä läpi Euroopassa samaan aikaan kun toiset tuotteet epäonnistuivat? Kuinka laajalle tuotteet levisivät ja miten ne siirtyivät kielellisten, sosiaalisten ja maantieteellisten rajojen yli? Nämä kysymykset ovat edelleen ajankohtaisia, ja projektimme osoittaa miten tutkimus, jossa tarkastellaan luovuutta ja innovaatiota kulttuurisina ja taloudellisina voimina, voi auttaa meitä ymmärtämään samoja kysymyksiä tänä päivänä.

Tällä tavalla luomme uuden monitieteisen, yliopistomaailman ihmisistä, museokuraattoreista ja muodin sekä muotoilun ammattilaisista koostuvan eurooppalaisen yhteisön, jossa yhdessä pohditaan luovuutta, innovaatioita ja muotia monelta kannalta 1500-1800-luvuilla, niiden esittämistä museo-ympäristössä, sekä näiden merkitystä tämän päivän toimintatavoissa, oikeuskäytänteissä, muodin suunnittelussa ja muotituotteiden tuotannossa.

Seuraavan kolmen vuoden aikana järjestämme useita workshoppeja ja konferensseja, tarjoamme näyttely- ja museotyöhön suunnattua tietoa, luomme web-traileja, ylläpidämme internet-keskusteluita sekä tuotamme kokoelman kirjoja, esseitä ja artikkeleita. Projekti on jaettu viiteen teemaan, joiden alla tutkimme muotiverkostoja, uusia teknologioita, patentteja ja suojausta; muotoilun ja kauppiaan vaikutusta; nimiä, mainetta ja innnovaatioiden kieltä; paino-kulttuuria ja muotituotteita; yhteiskuntaryhmiä ja muodin kiertokulkua; ja luovuuden perinteitä: neulontaa Euroopassa, 1500-1800.

Työskentelemme läheisesti useiden Eurooppalaisten museoitten kanssa, joilla on kansainvälisesti huomattavat muodin ja tekstiilin kokoelmat, mm. Victoria ja Albert Museum, Iso-Britanniassa, Kunstindustrimuseet, Nationalmuseet ja Ulkoilmamuseo Tanskassa, sekä Nordiska museet ja Livrustkammaren Tukholmassa.

Tiedonsiirto

  • Kulttuuriperintöä säilyttävät instituutit, muodin ja muotoilun ammattilaiset;
  • Tiedontuottaminen projektipartnereiden järjestämiiin näyttelyihin;
  • Uuden ajan alun muodin inspiroimat ajatukset ja vaikutteet tämän päivän suunnittelijoiden työssä;
  • Workshopit ja konferenssit, jotka ovat koulutuslähtöisiä, tuovat varhaisessa uravaiheessa olevat tutkijat, kuraattorit, ja suunnittelijat yhteen, sekä levittävät tietoa laajemalle yleisölle mm. podcastien avulla;
  • Esineistä, visuaalisesta materiaalista ja dokumentaarisesta lähdeaineistosta koostuva tietokanta;
  • Muodin siirtymisestä uuden ajan alun Euroopassa kuvaavat Web-trailit.

Project Partners

Projekti johtaja / Johtava tutkija (principal investigator) 1:

Professori Evelyn Welch, Queen Mary, Lontoon Yliopisto, Iso-Britannia.

e.welch@qmul.ac.uk

Johtava tutkija (principal investigator) 2:

Dr Lesley Miller, Victoria & Albert Museum, Iso-Britannia.

l.miller@vam.ac.uk

Johtava tutkija (principal investigator) 3:

Professori Peter McNeil, Tukholman yliopisto & University of Technology Sydney.

peter.mcneil@uts.edu.au

Johtava tutkija (principal investigator) 4:

Dr Paula Hohti, Helsingin yliopisto, tutkijakollegium, Suomi.

paula.hohti@helsinki.fi

Johtava tutkija (principal investigator) 5:

Professori Marie-Louise Bech Nosch, Kööpenhaminan yliopisto, Tanska.

nosch@hum.ku.dk

Johtava tutkija (principal investigator) 6:

Dr Maj Ringgaard, Nationalmuseet (National Museum), Tanska.

Maj.Ringgaard@natmus.dk

Projektipartnerit

Mr Paul Ormerod, Volterra Consulting, Iso-Britannia.

pormerod@volterra.co.uk

Dr Mikkel Venborg Pedersen, Nationalmuseet (National Museum), Tanska.

Venborg@natmus.dk

Professori Kirsten Toftegaard, Kunstindustrimuseet (Museum of Art and Design), Tanska.

kt@kunstindustrimuseet.dk

Tove Engelhardt Mathiassen, Den Gamle By, National Open Air Museum of Urban Culture, Denmark.

tem@dengamleby.dk

Pernilla Rasmussen, Lund University, Ruotsi.

pernilla.rasmussen@konstvet.uu.se

Ms Ann Grönhammar, Livrustkammaren (Royal Armouries), Ruotsi.

ann.gronhammar@lsh.se

Professori Birgitta Svensson, Nordiska Museet, Ruotsi.

birgitta.svensson@nordiskamuseet.se

Projektin ulkopuolinen neuvoa-antava komitea

Professori John Styles (EAC Chair), (Hertfordshiren yliopisto)

Professori Spyros Maniatis (Queen Mary, Lontoon yliopisto)

Dr Luca Molà (Warwickin yliopisto)

Professori Klas Nyberg (Uppsalan yliopisto)

Dr Mikkel Venborg Pedersen (Tanskan Nationalmuseet)

Dr Giorgio Riello (Warwickin yliopisto)

Professor Birgitta Svenson (Nordiska Museet)

Professori Kirsten Toftegaard (Tanskan Kunstindustrimuseet)

Professori Amanda Vickery (Royal Holloway, Lontoon yliopisto)

The project “Fashioning the Early Modern: Creativity and Innovation in Europe,21500-1800″ is financially supported by the HERA Joint Research Programme (www.heranet.info) which is co-funded by AHRC, AKA, DASTI, ETF, FNR, FWF, HAZU, IRCHSS, MHEST, NWO, RANNIS, RCN, VR and The European Community FP7 2007-2013, under the Socio-economic Sciences and Humanities programme.

 
Bookmark & Share:
|

Follow Us:
Fashioning the Early Modern on Facebook